Toisen ihmisen kohtaaminen on arkipäivän etiikkaa
Kadulla kävellessäni mietin voinko antaa metroaseman vieressä kuppia ojentavalle naiselle rahaa vai en, koska en tiedä kenelle raha loppujen lopuksi menee. Puutunko asiaan, kun kuulen ratikkapysäkillä miehen lähestyvän kahta nuorta tyttöä kommentoiden heidän rintojaan äänekkäästi?
Uskallanko kysyä vastapäisen kaupan edessä lähes päivittäin istuskelevalta mieheltä voisinko tuoda hänelle kaupasta ruokaa vai kokeeko hän sen loukkauksena? Ojennanko ilmapallon myyjää hänen sanoessaan pojalleni, että et kai sinä tuollaista tyttöjen palloa halua?
Etiikka mielletään usein akateemiseksi termiksi tai muutoin kaukaisena, filosofisena tai moralistisena pohdintana, joka ei kosketa arkipäivän tilanteita tai vaikkapa taiteellista työtä. ”Se on jotain mitä tutkijat pohtivat, ei koske minua”.
Mitä ei ajatella, on, että etiikka itseasiassa on kaiken elämisen ja olemisen keskiössä: inhimillisen vuorovaikutuksen kautta. Toisen ihmisen kohtaaminen, yhteinen vuorovaikutteinen todellisuus tässä elämässä ja yhteiskunnassa, kotona, koulussa, yliopistoyhteisössä, töissä – kaikkialla. Kuinka meidän pitäisi elää? Kuinka minun tulisi kohdella muita yksilöitä? Mikä tekee teosta oikean tai väärän? Kuinka kohtaan muut ihmiset? Itseasiassa ratkomme päivittäin eettisiä pulmia ja teemme valintoja, jotka vaikuttavat niin meihin, kuin muihin.
Luin eilen aamulla Jessica Valentin kirjoitusta, jossa hän kertoi omista kokemuksistaan seksuaalisesta ahdistelusta. Viidessä päivässä juttua oli kommmentoitu 1080 kertaa, joista moderaattorit olivat toistuvasti joutuneet poistamaan asiattomia kommentteja. Jäljelle jääneistä nousi esiin monen naisen samankaltaiset kokemukset, myötätunto, sekä myös todisteiden kinuaminen.
Tunteet ja muistot omista vastaavista kokemuksista nousivat elävästi mieleen. Muistan vieläkin missä seisoin ja mitä minulla oli päälläni 14-vuotiaana, kun ohiajavasta autosta kommentoitiin ”kukkuloitani”. En pitänyt sitä paitaa enää sen koommin päälläni. Jo pelkästään kotimaisia uutisia lukiessa voi nähdä, että ihmisten väliseen kohtaamiseen liittyvät epäkohdat muodostavat yhteiskuntaa toistuvasti vaivaavan ongelman.
Toisaalta voi tuntua, että eettisten pulmien tunnistaminen ei aina ole niin yksinkertaista. “Ei meillä ole mitään ongelmia näissä valintaprosesseissa. Kaikki on ihan eettistä ja hyvin hoidettu.” Kyse on valveilla olemisesta. Jos ei kysy itseltään ja toisilta, ei myöskään huomaa. Kyse on myös haluamisesta. Kun halutaan vaientaa keskustelu meitä häiritsevistä epäkohdista, halutaan elää turvallisessa kuplassa ikään kuin ongelmia ei olisi, jolloin itseasiassa annamme viestin, että tämä on sallittua.
Haluaisin nimetä jokaisen päivän ”heräämisen”-päiväksi, jolloin katsoisimme ympäristöämme ja maailmaa avoimin silmin ja uskaltaen puhua asioista ääneen. Hyväksyen sen, että kaikkea ei voi muuttaa, mutta ymmärtäen, sen että omalla käytöksellämme ja tavallamme kohdata asioita meillä on mahdollisuus nostaa asioita ja epäkohtia esille. Sen sijaan, että annamme hiljaisuudella ja hiljaisuudessa luvan tapahtua asioita, joihin pitäisi puuttua, voimme synnyttää positiivista muutosta. Myös niinä hetkinä, kun meistä tuntuu, että asia on jo hallussa.
Tänään se mies oli taas siellä vastapäisen kaupan ikkunaan nojaamassa runsas määrä täysiä muovikasseja mukanaan, kuin koko omaisuutensa. Poikani kanssa päätimme lähteä häneltä kysymään tarvitsisiko hän jotain kaupasta – vihdoin, neljän vuoden sivusta seuraamisen jälkeen. Meitä jännitti. Minua jännitti. Kysyin voisinko tuoda hänelle jotain kaupasta, ruokaa tai juomaa.
Hän vastasi, että kola-pullon ja jäätelön.
(Alunperin julkaistu 3.6.2016)