En ollut ymmärtänyt, että osaan säveltää
Sävelsin ensimmäisen oman kappaleen, kun olin 39v ja 11kk vanha. Niin kauan minulta meni, ennen kuin nuoruudessa opittu suurten säveltäjien auktoriteetin kunnioitus ja nuottikirjoituksen merkitys lopulta antoi tilaa minulle itselleni.
Viimeiset 20 vuotta olen tehnyt musiikkia omalla tavallani, mutta aina tyytynyt sovittamaan biisit oman näköisiksi, eli luonut uudenlaisen muodon tai kontekstin, mutta itse sävellys, eli sanat ja teksti ovat olleet muiden tekemiä. En uskonut, että osaan säveltää.
Minulle ainoa tapa luoda ihan omaa on ollut improvisointi. Silloin olen ollut 'vapaa' valmiista sävellyksistä ja sanoituksista. Olen tuonut oman osani siihen hetkeen yhdessä toisten kanssa. Mutta improvisointi itsekseen, yksin, ei koskaan jättänyt näitä kokemuksia omien korvien kuultavaksi. Koskaan niihin ei voinut palata - ellei niitä äänittänyt. Sillä tavalla löysin säveltämisen viime kesänä, ihan sattumalta.
Aloin äänittää kaikkia mieleen tulevia asioita ja rakentaa improvisoinneista tietoisesti kokonaisuuksia. Ne eivät enää jääneetkään hetken kokemuksiksi, vaan niihin pystyin palaamaan ja kokemaan uudelleen, muuttaa ja muokata. Kuulemaan ulkopuolelta sen, minkä olin itse tuottanut.
Minuun iski sävellyskärpänen. Yhden biisin sävelsin hyräilemällä puhelimeen illalla lasten mentyä nukkumaan. Sitten seuraavana aamuna soitin siihen soinnut pianon kanssa. Ja se oli siinä. Kaikki se tieto ja taito mitä mä olin elämäni aikana muusikista ja muusikkona oppinut kiteytyi uuteen muotoon, kun löysin välineet (äänittäminen) ja sain mun kokeiluja ja intuitiota tukevaa palautetta kavereilta. Sitä kautta aloin uskoa itseeni, että voin olla säveltäjä.
Mutta tärkeintä oli se, että en enää uskonut olevan joku saavuttamaton korkea ”säveltäjyys”, johon tarvitaan maisterin diplomit ja suuri ego. Jos opitaan palvomaan "suuria säveltäjiä", että nuottikuvaa ei saa muuttaa, tai opettaja sanelee minkälainen musiikki on "arvokasta" ja mikä ei, niin 10-vuotias voi painaa ne sanat niin syvälle itseensä, että vie 29 vuotta tai pitempään, ennen kuin uskoo voivansa luoda oman biisin. Vaikka se oikeasti olisi mahdollista jo siinä hetkessä.
Meillä kaikilla on mahdollisuus ja välineet, mutta ympäröivä maailma, missä me kasvetaan ja opitaan, rakentaa meidän uskoa omasta itsestämme. Jos liian monta kertaa sanotaan, että et osaa/saa soittaa tai laulaa, niin ei ole ihme jos alat uskoa siihen. Mitähän tapahtuisi, jos meille kaikille sanottaisiin tarpeeksi monta kertaa, tai edes kerran, että me voidaan ja osataan halutessamme säveltää ja improvisoida?
Tästä kuulet viitteitä siitä mitä minulle tapahtui. Vakuutan, olen vieläkin ihmeissäni.
1. Yöllinen madonna säv. Eeva Siljamäki, san. Edith Södergran 2. Sä et muutu säv. & san. Eeva Siljamäki 3. Vierge moderne säv. Eeva Siljamäki, san. Edith Södergran